
Miksi kylpylämatkalle Samimatkalla?
”Tätä matkaa olin jo odottanut.” 💦 Näin sanoi yksi vakioasiakkaistamme noustessaan bussiin viimeisimmälle kylpylälomallemme maaliskuiseen Pärnuun. Talvitauko oli tuntunut pitkältä – mutta heti bussissa tunnelma rentoutui. Jutustelu alkoi, joku kaivoi torkkupeiton syliinsä ja toinen valitsi kirjan matkakirjastostamme, pian kuului hymyillen todettu lause: ”Nyt alkaa loma.” 🥰🚍

Samimatkojen kylpylälomilla moni asia on tehty helpoksi. Kun bussi lähtee, arki jää taakse. Ei aikataulustressiä, ei suunnittelua. Vain rento matkanteko hyvässä seurassa.
Perillä odottavat:
💦 kylpylän lämpimät poreet ja saunat 💆♀️ hemmottelevat hoidot
🍽️ hyvä ruoka ja viihtyisä tasokas kylpylähotelli
🚍 mukavat retket ja kaupunkikiertoajelut
🥰 rento yhdessäolo ja illanvietot
Ja tietenkin pieniä yhteisiä hetkiä matkan aikana. Pelataan bingoa, jutellaan iltaisin, käydään kaupunki- ja ostoskierroksella ja välillä toteutetaan asiakkaiden toiveita spontaanisti. Viime matkalla rauhoituimme hetkeksi asiakkaiden toivetuokiolla myös mindfulness-värityskuvien pariin – ja nauruakin riitti 🤭

Moni asiakkaamme kertoo palaavansa matkalle uudelleen juuri tunnelman vuoksi:
”Tunnelma on aina niin rento.”
”Matkanjohtajat ovat aidosti mukana matkalla.”
”Loma alkaa jo bussissa.”
”Täällä on helppo olla – vaikka tulisi yksinkin.”
Yhdessä tekeminen luo nopeasti yhteisöllisen tunnelman. Siksi moni löytää matkoiltamme myös uusia tuttuja – ja usein samoja kasvoja näkee seuraavillakin matkoilla. Ja joskus järjestämme myös pieniä yllätyksiä… sellaisia, joista emme kerro etukäteen 🎁🥂 tai ehkä vinkkaamme sokkoretkestä 🤫

Tutustu kylpylämatkavaihtoehtoihin.
Jos tunnet, että pieni irtiotto arjesta tekisi hyvää, kylpylämatka voi olla juuri sitä mitä tarvitset! 👌Lähde mukaan nauttimaan kiireettömästä kylpylälomasta hyvässä seurassa Baltiassa 💦.
Nähhäänkö reissussa? ❤️
Lämpimin matkaterveisin Johanna jaSami
Asiakkailta kuultua;
💦 ”Loma alkaa jo bussissa.” Kun torkkupeitto levitetään syliin ja juttelu alkaa, arki jää taakse jo matkalla.
🥰 ”Tunnelma on aina niin rento.” Matkoilla ei ole kiire – jokainen saa nauttia lomasta omalla tavallaan.
🤝 ”Täällä ei tarvitse olla yksin.” Yhteiset hetket, ohjelmat ja keskustelut tekevät matkasta lämpimän ja yhteisöllisen.
💆♀️ ”Kylpylä, hoidot ja hyvä ruoka – mitä muuta lomalla tarvitsee?” Huolella valitut kylpylähotellit ja hemmottelu tekevät matkasta täydellisen irtioton arjesta.
❤️ ”Siksi palaamme aina uudelleen.”
Monelle Samimatkojen kylpylälomasta on tullut odotettu perinne;
”Olen ollut mukana jo kymmenellä matkalla – ja aina on yhtä mukavaa.”
”Parasta näissä matkoissa on rentous ja se, että matkanjohtajat ovat oikeasti mukana.”
PS. Moni matkoistamme täyttyy nopeasti – varaathan paikkasi ajoissa 🚍
Samimatkat-tunnelmointia löytyy lisää facebookista, tutustu meihin ja meininkiin!

Herkutteluhetkiä, ihania leivonnaisia

Mikä on parasta kylpylämatkalla? Toivetuokiosta ajatuksia.
