
Satu, miksi valitsit juuri Samimatkat?
Olen reissannut Samimatkoilla, etenkin kiertomatkoilla useita kertoja vuosittain. Haluan vähentää hiilijalanjälkeäni. Nykyisin teen korkeintaan yhden lentomatkan vuosittain. Tietoinen valintani on siirtyä bussi- ja laivamatkailuun. Samimatkojen matkat tehdään tasokkailla busseilla ja yhteistyökumppanit on huolella valittu. Haluan tukea pientä, oman maakunnan matkatoimistoa. Samimatkoille on helppo lähteä, koska lähtöpysäkki on usein kotikaupungissani Kiteellä tai ainakin Joensuussa. Tarvitsee vain varata matka, ja yleensä kaikki sujuu hyvin. Matkalaisista pidetään hyvää huolta koko matkan ajan. Matkoilla on hyvä tunnelma, viihdyn etenkin Johannan ja Samin luotsaamilla matkoilla.
Samimatkoilla on parasta monipuolinen ja hyvin suunniteltu sisältö. Jos Samimatkat tekee johonkin kohteeseen uudelleen matkan, usein sisältö paranee seuraavalla kerralla. Esimerkiksi Gotlannin matka tänä vuonna näyttää vielä viimevuotista matkaa paremmalta. Matkalaisten palaute on huomioitu. Harmi, kun en pääse nyt mukaan!

Matkojen kohokohteina on jäänyt erityisesti mieleen Wieliskan suolakaivos Puolassa, yksityispuutarhavierailut Pohjois-Norjassa, Fårön saari -retki Gotlannissa ja Kultarannan puutarha Gotlannin matkalta palatessa ja ametistien kaivaminen Luostolla.

Suosittelen erityisesti Norjan vuonomatkaa, koska maisemat ovat mahtavat: vuoret, meri, vuonot sekä lukuisat vesiputoukset. Norjan vuonomatkan kohokohta oli Geirangerin vuonoristeily Havilan ympäristöystävällisellä laivalla. Toinen huippuhetki oli Trollstiegenin maisemareitti turvallisesti Samin kyydissä. Tällä matkalla oli erinomainen opas, Mindi. Hän on todellinen Norjan asiantuntija, ja niin ystävällinen ja auttavainen. Hienoa, että Mindi on oppaana myös vuoden 2026 matkalla. Tämän vuoden matkaohjelma näyttää parantuneen mm. hopeakaivos ohjelmassa ja osa hotelleista on viime vuotista kiinnostavammissa paikoissa.
Tänä vuonna minulla on varattuna maaliskuussa Pärnun kylpylämatka, toukokuussa Tallinna-Türin kukkamarkkinat & yksityispuutarhat sekä kesäkuussa Ahvenanmaa saaristotietä. Syyskuun suunnitelmissa minulla on ruskamatka Ivalo-Pykeija ja marraskuussa jälleen Pärnu. Sitten vielä ehkä joku parin päivän kotimaan matka.
Olen osallistunut vuosina 2023-2025 yhteensä 12 Samimatkalle. Tällä kokemuksella voin lämpimästi suositella lähtemään mukaan Samimatkoille. Usein olen lähtenyt reissuun yksin, ja hyvin olen viihtynyt.
Satu Kräkin, Satun kuvat Miika Kräkin

1900-luvun tyyliin restauroitu Kultarannan puutarha on upea käyntikohde Visbyn reissulla.

Terveisiä Norjan vuonoilta. Viime vuoden reissun kohokohtana Trollstigenin serpentiinitie, joka on yksi Norjan tunnetuimmista ja vaikuttavimmista vuoristoteistä.
