Milloin sinun joulusi alkaa?
Matkanjohtajamme Johannan mietteitä joulusta
Glögin tuoksua, joulunvaloja, naurua bussissa ja pieniä hetkiä, joista joulumieli syntyy. ❤️🎄
Minulle joulun odotus alkaa siitä, kun suuntaamme yhdessä matkalaistemme kanssa kohti joulutoreja, jouluvaloja ja tunnelmallisia vanhoja kaupunkeja. Niissä tuntuu kuin aika hetkeksi pysähtyisi – ja ehkä juuri siksi nämä loppuvuoden reissut ovat minulle niin rakkaita. ❤️ Tässä tunnelmakuvia joulutoreilta, sanat eivät oikein riitä kertomaan, millaisia Baltian joulutorit ovat.

Riian joulutori on tulvillaan kaikkea kaunista, joulukoristeluja, herkkuja, upeita käsitöitä… Välillä voi levähtää ja nauttia tunnelmasta. Eipä ihme, että Riian joulutori on valittu 3. parhaaksi joulutoriksi Euroopassa. Riika on helppo saavuttaa maata pitkin matkaten.

Joulutunnelma alkaa jo bussissa
Tiedätkö sen tunteen, kun astut bussiin ja huomaat, että edessä on jotain mukavaa? Arjen kiireet jäävät taakse, kuulumisia vaihdetaan, takaa kuuluu naurua ja pian huomaat itsekin hymyileväsi. Bussimatkalla voi vain istahtaa mukavasti, katsella vaihtuvia maisemia ja nauttia matkasta. Pienet yllätykset, oheisohjelmat ja kohtaamiset tekevät matkasta kokonaisen elämyksen. Meille Samimatkoilla on tärkeää, ettei kyse ole vain paikasta toiseen kulkemisesta, vaan yhdessä koetuista hetkistä, joista syntyy muistoja.

Riian joulutori on yltäkylläinen. Tämä täytyy kokea.
Tallinna ja Riika – vanhojen kaupunkien joulutaikaa
Joulutoreilla leijailee glögin ja piparkakkujen tuoksu, kauniit kojut houkuttelevat tutkimaan tarjontaansa ja upeat joulukuuset luovat ympärilleen juhlan tuntua.

Tallinnan joulutori Raatihuoneen torilla. Vilkas, värikäs, tunnelmallinen.
Tallinnan vanhakaupunki historiallisine rakennuksineen, mukulakivikatuineen ja jouluvaloineen on kuin pieni satumaailma. Riiassa tunnelma on omanlaisensa: komeat vanhat rakennukset, joulutorin iloinen vilinä ja ennen kaikkea lämmittävä nuotio, jonka ääreen on ihana pysähtyä hetkeksi.

Tallinnan tunnelmallisia katuja. Upeaa, uutta ja vanhaa arkkitehtuuria, kauniisti koristeluja katunäkymiä. Baltiassa panostetaan kauneuteen, se näkyy kaikkialla niin Tallinnassa kuin Riiassa.
Minusta joulutorien viehätys on juuri siinä, ettei tarvitse kiirehtiä. Voi kuljeskella kujilla, poiketa kahvilaan, maistella jouluherkkuja ja löytää jotakin kaunista kotiin viemisiksi. Tai vain pysähtyä nauttimaan tunnelmasta.

Riian puistot ovat tulvillaan valojen ja varjojen leikkiä. Valot heijastuvat kauniisti kanavaan. Lähtisitkö iltakävelylle?
Joulumieltä yhdessä – jokainen omalla tavallaan
Joulunodotus on monelle vuoden ihaninta aikaa, mutta kaikille se ei ole samanlaista. Joskus läheiset asuvat kaukana, joskus kaipaa uusia ihmisiä ympärilleen tai haluaa vain pienen irtioton tavallisesta arjesta. Joulutorimatkalle voi lähteä puolison tai ystävän kanssa – tai aivan hyvin yksin. Matkalla voi tutustua uusiin ihmisiin, vaihtaa muutaman sanan tai nauttia tunnelmasta omassa rauhassa. Kaikkien ei tarvitse tehdä samoja asioita, jotta voimme silti jakaa jotakin yhteistä.
Ehkä siinä piileekin yhteisten matkojen hienous: saa olla osa porukkaa juuri sellaisena kuin on.

Lumipallo-musikaalin tähtinä Saara Aalto ja Kristo Salminen. Koko perheen joulumusikaali punoo yhteen pohjoisia legendoja. Se luo jännittävän kertomuksen täynnä taikuutta, mysteeriä ja romantiikkaakin.
Samimatkojen pikkujoulumatka on paljon muutakin kuin juhlaillallinen
Joulutorireissut virittävät joulutunnelmaan, ja syksyn kruunaa meillä Samimatkoilla jo perinteeksi muodostunut asiakaspikkujoulu! Tänä vuonna suuntaamme Lumipallo-joulumusikaalin Ouluun. ✨ Luvassa on upea musikaalielämys, halutessasi yhteinen illallinen, mukavaa bussimatkatunnelmaa ja arvontaa sekä tietenkin aikaa vaihtaa kuulumisia. On ihanaa nähdä tuttuja kasvoja uudelleen ja tutustua uusiin matkakumppaneihin. Asiakkaiden kohtaamiset ja yhteiset kokemukset ovat juuri niitä asioita, jotka tekevät tästä työstä niin antoisaa.
Ja koska meidän reissuillamme sattuu ja tapahtuu, mukaan tarttuu myös tarinoita, joita muistellaan vielä pitkään! 😂❤️

Viime vuoden Riika–Tallinna-joulutorimatkalla kuljettajamme Sami sai nimittäin kuulla olevansa… Lordi! 👑 Ja enhän minä tietenkään voinut jäädä pekkaa pahemmaksi, vaan sain siinä sivussa Ladyn arvonimen. 🤭 Kaikki sai alkunsa, kun ostin hyväntekeväisyyden nimissä Skotlannista pienen palan maata Dunans Castlen -linnan kunnostamisen tukemiseksi. Saimme ihan postissa todistukset maanomistuksesta ja uusista arvonimistämme! Yhteinen maaomaisuutemme käsittää kokonaiset 1 × 1 senttimetrin kokoisen maa-alueen. 😂
Mutta hei, kaikkea sitä voikin joulutorimatkalla tapahtua! Ja juuri tällaisista sattumuksista syntyvät ne yhteiset muistot ja sisäpiirin vitsit, jotka lämmittävät vielä pitkään matkan jälkeenkin. Samimatkoilla voi siis päästä aatelisiin piireihin ihan vahingossa! 🤴👸🎄

Riian katukuvasta löytää vaikka mitä. Tässä erään liikkeen kuvausseinä.
Entä jos tänä vuonna lähtisitkin mukaan joulun tunnelmaan? ❤️
Voisitko kuvitella itsesi Tallinnan vanhankaupungin joulukujille tai Riian joulutorille lämmittelemään nuotion ääreen, glögimuki kädessä? Vai kruunaisiko sinun syksysi yhteinen pikkujoulureissu ja upea musikaalielämys?
Meillä joulunodotus rakentuu pienistä asioista: bussin lämpimästä tunnelmasta, uusista kohtaamisista, kauniista vanhoista kaupungeista ja hetkistä, jotka jäävät mieleen vielä kotiinpaluun jälkeenkin.
Lämpimästi tervetuloa mukaan – tehdään yhdessä tästäkin joulunodotuksesta vähän tavallista tunnelmallisempi!
Lady Johanna & Lordi Kaikkonen / Samimatkat
PS. Tässäpä linkki matkaesittelyymme. Täältä löytyvät kaikki tällä hetkellä esittelyssä olevat matkat. Kannattaa tutustua mielenkiintoisiin matkaohjelmiin.

Sillankaiteet meinaa murtua rakkauslukkojen painosta Riiassa.

