Puolan kiertomatka vie meidät tutustumismatkalle historialliseen kulttuurimaahan, joka yllättää matkailijat monivivahteisuudellaan. Puola tarjoaa matkailijoille monipuolista nähtävää ja koettavaa kuten vanhoja linnoja, linnoituksia, keskiaikaisia kaupunkeja ja kauniita kaupunkimaisemia. Puolan kulttuuri ja nykypäivä kertoo edelleen matkailijalle maan sijainnista idän ja lännen välisenä jakajana.
Puolan maisemakuva on hyvin vaihtelevaa. Suurin osa Puolasta on hyvin maanviljelyyn soveltuvaa alankoa. Maan pohjoista osaa hallitsee Itämeren matala rannikkoalue, ja Keski- sekä etelä-Puolalle on ominaista viheriöivät kukkulat, kirkkaat järvet. Pitkät ja leveät joet kuten Varta, Oder ja Veiksel halkovat alankoa. Ne ovat toimineet tärkeinä kulkureitteinä jo viikinkien ajoista saakka.
Maan värikäs historia tulee tutuksi mm. Varsovassa ja Krakovassa merkittävine historiallisine nähtävyyksineen kuten Wawelin kuninkaallisessa linnassa sekä taikaa ja tunnelmaa tulvivassa Wroclawissa.

Modernia Varsovaa. Kuva: Asta Ruokolainen
Valloittava Varsova
Puolan matkamme kohokohtiin kuuluu tutustuminen maan 1,7 miljoonan asukkaan mielenkiintoiseen ja valloittavaan pääkaupunkiin Varsovaan. Pommerin ruhtinaalle kuulunut Varsova liitettiin vuonna 1526 Puolan kuningaskuntaan. Vuonna 1569 parlamentti ja vuonna 1573 kuninkaanvaali muutettiin Varsovaan. Kaupunki tuli pääkaupungiksi, kun kuningas Sigismund III Vaasa siirsi hovinsa Krakovasta, kun politiikan painopisteitä siirrettiin itään ja pohjoiseen Puolan ja Liettuan liiton myötä. Nykyään Varsovan kaupunkikuvassa näkyy goottilais- ja renesanssityylinen arkkitehtuuri vierekkäin betonisten neuvostoajan rakennusten ja huippu modernien lasisten pilvenpiirtäjien kanssa. Varsova on Unescon maailmanperintökohde.

Wawelin linna, Krakova. Kuva: Mari Suhonen
Kiehtova Krakova
Tutustumme yhteen Puolan upeimpaan kaupunkiin Krakovaan, mistä löytyy kauniita kirkkoja, rakennuksia ja muistomerkkejä, jotka kaikki kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin. Puolan entinen pääkaupunki sijaitsee Vejkseljoen varrella ja on myös maan vanhin yliopistokaupunki. Krakovan monet historialliset nähtävyydet kertovat vierailijoille huomionarvoisista tapahtumista ja aikakausista Euroopan historiassa. Krakovasta käsin teemme retket Wieliczkaan sekä Auschwitziin ja Birkenauhun tai voit viettää enemmän aikaa Krakovaan tutustuen.
Krakovan historiallinen mutta samalla nuorekas ja ihastuttava tunnelma tekee kaupungista yhden Euroopan kiehtovimmista matkakohteista. Krakovan sydän on vanhakaupunki, jossa on mukava vaellella eksymättä, koska vanhaa kaupunkia ympäröi entisten muurien tilalla puistoalue, josta aina muutaman korttelin päässä on Vanhankaupungin tori. Euroopan suurin Vanhankaupungin aukio on myös paikallisten olohuone täynnä elämää.
Kulttuurin, historian ja kauniin arkkitehtuurin lisäksi Krakova houkuttelee matkailijoita loistavalla shoppailu- ja ravintolatarjonnalla. Krakovan edullinen hintataso ja ostoskeskukset takaavat, ettei lomailija palaa reissusta tyhjin käsin. Perinteiseen puolalaiseen keittiöön kuuluvat Krakovan makkaroiden lisäksi pieróg-keitinpiiraat, mausteiset keitot ja zapiekanka -patongit, jotka on täytetty sienillä, juustolla sekä tomaattikastikkeella. Kaupungissa asuvat yli 200 000 opiskelijaa takaa kahvilamaailman värikkyyden sekä vauhdikkaan iltaelämän. Kazimierzin historiallisessa juutalaiskaupunginosassa voi tutustua Krakovan hauskimpiin kahviloihin ja baareihin, jotka ovat toinen toistaan tunnelmallisempia ja erikoisemmin sisustettuja.
Puolan Venetsia Wroclaw
Kaupunki sijaitsee Oderjoen varrella ja siihen laskevien 4 muun joen rannalla 12 saarella. Kaupungissa onkin 130 siltaa ja viheralueita eniten asukasta kohti Puolassa. Kaupungissa on n. 640 000 asukasta. Wroclaw tarjoaa matkailijalle erityisesti toisen maailman sodan aikaista historiaa, kauniita maisemia ja mahdollisuuden vierailla lukuisissa nähtävyyksissä ja museoissa sekä nauttia hyvästä ruuasta. Wroclawin kuuluisimpiin nähtävyyksiin kuuluu kaupungin sydän, kauppatori, kirkot Katedraalisaarella tai kirkkosaarella, Satavuotishalli ja Raclawicen taistelua kertova panoraamamaalaus. Kaupunkikuvassa on siellä täällä katutasossa erikoisia kääpiöpatsaita. Wroclawin vanhan kaupungin keskus on Rynek, jonka keskellä olevaa Raatihuonetta sanotaan Euroopan kauneimpiin lukeutuvaksi maalliseksi goottilaistyyliseksi rakennukseksi. Andrzej Jarodzkin vaikuttava installaatio juna taivaaseen pystytettiin vuonna 2010 nykytaiteen museon entisen bunkkerin paikalle. Ajatus on: ” Unelmien ja toiveiden toteuttamisen ja mahdottoman ylittämisestä”. Alkuperäinen 74-tonninen Ty2-1035-höyryveturi on vuodelta 1944.
Menomatkalla Puolaan nautimme Baltian maiden kauniista näkymistä ja tutustumme lähemmin Liettuan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Kaunasiin.

Auschwitz-Arbeit macht frei -portti. Kuva: Mari Suhonen
Puolan kiertomatkan kohokohdat:
❤️Puolan matkamme kaupunkikohteet ovat historiallisesti kulttuuriperinnöltään ja luonteenomaiselta rakennustyyliltään arvokkaita ja näkemisen arvoisia. Puolan kaupungit kuten Varsova, Krakova ja Wroclaw ovat täynnä taikaa ja tunnelmaa.
❤️ Keskiaikaisena säilyneestä Krakovasta teemme retken myös Wieliczkan suolakaivokselle ja tutustumme sen lukuisiin ja koristeltuihin suolakappeleihin. Vierailukohteena on Krakovan lähellä oleva keskitys- ja tuhoamisleiri, jotka sijaitsevat Oswiecimissä. Se on yksi Puolan tuhoisimmista keskitys – ja tuhoamisleireistä, joka kaikessa karuudessaan koskettaa jokaista.
❤️ 10 päivää oppaamme Mirjan seurassa Suomesta lähtien. Puolassa mukana 4 päivää suomenkielinen paikallisopas. Paljon mielenkiintoisia tarinoita Puolan historiasta ja nykypäivästä sekä upeita nähtävyyksiä mielenkiintoisissa kaupungeissa puhumattakaan matkan varren vaihtelevista maisemista.
Reissu on loppuunmyyty, kysy mahd. peruutuspaikkoja! Puolan kiertomatkasta tuli syksyn suosikkimme❤️.

Wieliczka-suolakaivos, loistelias Kingan kappeli. Kuva: Mari Suhonen
Asiakaskokemuksia kiertomatkoilta:
Onnistuitte kiitettävästi; rennot ja palvelualttiiit matkanvetäjät, monipuolinen matkaohjelma, hyvät majoituspaikat jne.
Leppoisesta tunnelmasta, hyvästä toteutuksesta, mainiot hotellit ja hyvä ruoka, upeat maisemat, opas loistava.
Hyvät hotelli valinnat, täsmälliset aikataulut, kaikki hoidettu valmiiiksi, hyvä opastus kohteissa.
Matka suunniteltu huolella, joten aikataulut ym. toteutuivat hyvin. Hyvät asiantuntevat paikallisoppaat ja mielenkiintoiset kohteet.
Vielä ennen talvikelejä kiehtova kiertomatka mielenkiintoiseen Puolaan ja Liettuan Kaunasiin. Tutustu matkaohjelmaan.
Lähtisitkö Puolaan Samin ja Johannan rennossa seurassa. Huolehdimme matkustusmukavuudestasi. Tarinoidaan reissussa ja vietetään yhdessä mukava kiertomatka Puolassa.