Välimeren risteily vie sinut Espanjaiseen pääsiäiseen. Pääsiäinen on Espanjassa koko kevään, ellei vuoden, kohokohta – iso ja odotettu juhla, johon liittyy näyttäviä kulkueita ja muita perinteitä. Lähde pienelle mutta piristävälle risteilylomalle nauttimaan pääsiäispyhistä ja katsomaan, miltä niiden vietto näyttää neljässä upeassa, Välimeren hellimässä espanjalaiskaupungissa.
Harvoin tarjolla mukavasti kotikulmilta Itä-Suomesta! Tee nyt nopea varaus, rajoitetusti paikkoja jäljellä.
Risteilylaiva odottaa Mallorcalla, jossa pitkäperjantai kerää ihmiset ulos Palman kaduille ja aukioille, kahviloihin ja tapasbaareihin. Kirkot ovat täynnä kuhinaa. Seuraavana päivänä saavut Alicanteen – saatat innostua ostoksista, palmujen reunustamasta rantabulevardista tai Santa Bárbaran linnoituksesta, josta avautuvat hienot näkymät yli kaupungin ja hiekkarantojen.
Valenciassa on välitön tunnelma ja kaunis vanha keskusta, mutta moderni arkkitehtuuri on silti se, mikä jää herkimmin mieleen. Barcelonassa voit tehdä mitä mieleen juolahtaa: istuskella terassikahviloissa, katsella Gaudín taloja tai samoilla pitkin goottilaisia kujia. Kun laiva kääntää pääsiäismaanantain iltana nokkansa takaisin kohti Palmaa, saatat yllättyä, miten paljon olet ehtinyt lyhyelläkin risteilylomalla nähdä ja kokea.
Välimeren risteily vie elämyksiin
❤️ Löydät tunnelmallisen vanhankaupungin risteilyn jokaisesta satamakaupungista, mutta Alicantesta söpöimmän: Pienet valkoiset talot on koristeltu värikkäillä laatoilla ja kirkkailla kontrastiväreillä, ja kapeat kujat ovat täynnä ruukkukasveja.
❤️ Espanjan tärkeimpiä pääsiäisperinteitä ovat uskonnolliset kulkueet, jollaisen saatat nähdä esimerkiksi Palma de Mallorcalla pitkänäperjantaina. Kaapuihin ja huppuihin sonnustautunut väki laahustaa pitkin katuja kantaen koristeellisten katoslavojen kannattamia pyhäinkuvia. Aivan omanlaisensa tunnelma ja rumpujen hypnoottinen pauke saavat ihon kananlihalle. Pääsiäisajan nähtävyyksiä ovat myös suklaapuotien ja konditorioiden ikkunat: näyttävät pääsiäiskakut sekä suklaasta, karkeista ja erilaisista hahmoista tehdyt luomukset ovat pieniä taideteoksia. Näitä herkkuja syödään etenkin pääsiäismaanantaina Barcelonassa.
❤️ Osallistu opastetuille retkille tai kiertele kohteissa omin päin, aisti vilkkaiden Välimeren kaupunkien pääsiäistunnelmaa ja nauti nähtävyyksistä. Vietä toimeliasta lomaa tai vetäydy aurinkotuoliin kirjan kanssa. Tästä risteilystä on helppo muokata mieleisesi.
❤️ Reissuun mukavasti Itä-Suomesta. Pikku bussi – lento – risteilyohjelma -yhdistelmä. Risteilyalus Marella Explorerillä on täysihoito, tervetulo- ja päätöstilaisuudet sekä kapteenin juhlaillallinen.
Huomaa, että tämä yhteismatka on tarkoitettu vain aikuisille.
Tervetuloa risteilylle viihtyisällä Marella Explorer 2:lla
Vuonna 1995 rakennettu Marella Explorer 2 aloitti liikennöinnin Marella Cruisesilla kesäkaudella 2019. Valikoima ravintoloita ja baareja, hemmotteluhoidot sekä ystävällinen palvelu ja mielekäs viihdeohjelma tuovat matkaan mieluisaa lisäarvoa. Lisäksi Marella Exlporer 2 risteilyt on tarkoitettu ainoastaan aikuisille.
Laivatyyppi: lomaristeilylaiva – enemmän laivaviihdettä ja matkustajia
Laivan koko: maltillinen, 1814 matkustajaa
Kanssamatkustajat: pääasiassa brittiläisiä
Kristinan luokitus: 3+ tähteä
Tutustu laivaesittelyyn: https://www.kristinacruises.com/laivat/marella-explorer-2/
Toteutamme Pääsiäisristeilyn Välimerelle yhteistyössä Kristina Cruises Oy -matkatoimiston kanssa. Kristina Cruises Oy on vastuullinen matkanjärjestäjä Helsinki – Välimeren risteily – Helsinki -osuudella. Kuvat Kristina.
Kristinan vastuullisuusteko: Lähtemällä tälle matkalle kasvatat Suomeen uutta metsää ja työllistät suomalaisia nuoria, istutettavia taimia 10 kpl / henkilö. Lisätietoja Kristinan vastuullisuusohjelmasta.
Varaa nyt tunnelmallinen pääsiäisristeily Välimerelle!