Pohjoisen aarteita ja luontoelämyksiä matka on viiden päivän löytöretki upeisiin luontokohteisiin, pohjoisen kulttuuriin ja elämyksiin. Tapaamme myös joulupukin. Matkakokemuksia on mukava sulatella iltaisin tunnelmallisissa majoituskohteissa.
Seuraavassa poimintoja matkakohteista. Matkaohjelmasta löydät kaikki vierailukohteet.
Hiljainen kansa tervehtii Viitostien kulkijoita Suomussalmella. Nykyisen kotipaikkansa Hiljainen Kansa sai syksyllä 1994. Reijo Kela ei suunnitellut Kansalleen pitkää ikää, mutta turvepäiset hahmot ansaitsivat itselleen olemassaolon oikeuden. Hiljainen Kansa puetaan puhtaisiin kaksi kertaa vuodessa, alkukesällä ja syksyllä. Kesän alussa kansa saa myös uudet päät suoraan pellosta.
Matkaan mahtuu upeita kohtaamisia. Suomen kesyimmät karhut asuvat Kuusamon Suurpetokeskuksessa. Se on perustettu 1990-luvun alkupuolella karhun pennuille, jotka olivat menettäneet emonsa ja olisivat muuten menehtyneet luonnossa. Tarhassa on tällä hetkellä useita karhuja ja vanhin karhu on syntynyt 1992. Tunnetuimmat lienevät Vyöti ja Juuso. Karhujen lisäksi tarhassa asustelee kettuja, ilveksiä sekä koirasusia. Suurpetokeskus on yksityisesti rahoitettu villieläinten orpokoti. Matkan neljäntenä päivänä poikkeamme Ranuan eläinpuistossa Suomen ainoita jääkarhuja tervehtimässä. Ehkä Vyöti ja Juuso lähettävät mukanamme terveisiä Ranualle.
Kulttuuria unohtamatta. Pentik-mäki on kulttuurintäyteinen matkailukohde Posiolla. Mäellä valmistetaan Pentikin keramiikka-astiat, taide-esineet ja kynttilät. Tehtaanmyymälässä voi tehdä uunituoreita löytöjä. Pentikin kiinnostava matka keramiikkapajasta tähän päivään on myös nähtävillä mäellä. Lasikäytävillä toisiinsa yhdistetyt rakennukset muodostavat 2500 neliömetrin suuruisen yhtenäisen kokonaisuuden tehtaanmyymälöineen, museoineen, näyttelyineen ja kahvioineen.
Pyhä-Luoston kansallispuistossa, Lampivaaran huipulla tutustumme Suomen kallioperän aarteisiin. Mielenkiintoinen tarina ametistista sekä alueen luonnosta ja geologiasta, sekä ametistin kiteytymisprosessista, joka alkoi 2000 miljoonaa vuotta sitten. Tarina sisältää myös erilaisia uskomuksia, mitkä ovat yhdistetty tähän violettiin jalokiveen – kaikki niistä positiivisia. Kaivamisen ja oman onnen ametistin löytämisen riemua. Mukaansa saa ottaa yhden ametistin, joka mahtuu nyrkin sisään. Pienellä hinnalla voi lunastaa itsellensä mukaan enemmän ametisteja. Käynti pienessä kivipuodissa, jossa on mahdollista ostaa ametisteja ja paikallisesti tehtyjä ametistikoruja, joita ei myydä missään muualla koko maailmassa. Seuraavana matkapäivänä aarteen etsintä jatkuu Tankavaaran Kultamuseossa, jossa legendat heräävät henkiin Kultaisella kierroksella. Kuulemme tarinoita Ivalojoen, Lemmenjoen ja Tankavaaran kultahistoriasta sekä niihin liittyvistä henkilöistä. Kultaryntäys Ivalojoelle alkoi 1868 ja jatkuu edelleen Länsi-Euroopan viimeisenä, elävänä kullankaivuperinteenä. Tutustumme myös Golden World-näyttelyyn ja maailman suurimpaan vaskooliin.